Luin Pekka Töllin Minä näen sinut Arvostuksen psykologiaa kirjan. Se on erittäin hyvä opus ja laittaa miettimään muun muassa omia kiintymyssuhdemalleja ja sitä, että osaanko tuoda esille tarpeitani nähdyksi tulemisesta ja olla rehellinen muille siitä, kuka olen, eikä piiloutua eri maskien taakse.
Kirjassa puhutaan myös siitä, kuinka jotkut ihmiset alistavat ylistämällä eli kehuvat sinua vain saadakseen haluamansa. Kenenkään ei tulisi manipuloida toinen toistaan.
“On tärkeä antaa huomiota ihmisen hyville puolille, sillä se mihin kiinnitämme huomiota vahvistuu.” (Tölli, 2024 s. 77). Sekin, kun uskallamme tuoda itsestämme esille joitain asioita niin ne kasvattavat rohkeuttamme ja persoonaamme. Tuomme esimerkiksi esille jotain puhdasta ja kaunista ja kun rakkaudesta käsin niin teemme, niin se lisää ympärillämme rakkautta.
Pätkä kirjasta:
Nähdyksi tulemisen halu ja pelko
Inhimillisen arvostuksen tarve pitää sisällään kiinnostavan jännitteen: toivomme sydämemme pohjasta tulevamme nähdyiksi omana itsenämme, mutta samalla pelkäämme, että näin todella tapahtuu. Aidon minän paljastaminen hirvittää. Mutta miksi? Pelkäämme sitä, että todellisen minämme nähtyään toinen kääntääkin meille selkänsä. Hylkäämisen pelko on yksi suurimmista peloistamme - pelkäämme hylkäämistä melkein kuin kuolemaa. (s. 105)
Parisuhteessa toinen osapuoli saattaa toivoa, että kelpaisi omana itsenään, muttei uskalla pyytää tätä. Mahdolliselta torjunnalta suojautuakseen hän havittelee arvostusta miellyttämällä, joustamalla ja uurastamalla. Mielessään hän odottaa rakkautta, joka kohdistuisi häneen itseensä, ei hänen tekoihinsa. Samalla hän pelkää, ettei ole rakkauden arvoinen. Ihmisenä arvostetuksi tulemisen tarpeen tunnustaminen tuntuu melkoiselta uhkapeliltä: Entä jos kerron kaipaavani hyväksyntää, mutta toinen suhtautuu siihen kylmäkiskoisesti? Tai entä jos saan hetken verran hyväksyvää huomiota, mutta pian toinen kyllästyy tarvitsevuuteeni ja hylkää minut? Entä jos en sittenkään riitä omana itsenäni? Tarpeemme avatessamme syvin minämme on vaarassa tulla hylätyksi, ja sehän todistaisi että olemme kuitenkin lopulta mitättömiä, arvottomia. Hylkäämisen pelossa me ristiriitaisesti pyrimme siihen, että kasvoillemme meitä arvostettaisiin omana itsenämme, mutta emme kuitenkaan näytä omaa itseämme toiselle. Laitamme naamion ja esitämme itseämme. Kätkemme todelliset ajatuksemme, puutteemme ja tarpeemme ja estämme todellista minäämme tulemasta nähdyksi. Saatamme ajatella: "Jos tietäisit, millainen todella olen, kääntyisit saman tien kannoillasi etkä palaisi milloinkaan." Esittelemällä vain täydellisen ihmisen naamiomme vähennämme mahdollisuuksiamme aitoon kohtaamiseen. Toisin sanoen: haluamme tulla nähdyiksi, mutta pelkäämme tulevamme torjutuiksi, ja siksi näytämme vain silotellun puolen itsessämme ja estämme itseämme tule- masta nähdyksi. Tämän seurauksena arvostuksen tarpeemme ei koskaan tyydyty, ellemme näytä todellisia kasvojamme ja elleivät ne tule hymyllä hyväksytyiksi. (s. 105)
Kasvot ja niiden menettäminen
Ihmisen arvokkuutta punnitaan vuorovaikutuksessa. Toisella on mahdollisuus nolata meidät nöyryyttävillä sanoilla tai väheksyä arvoamme jättämällä meidät huomiotta. Tällöin kyse on ihmisyyteemme kohdistuvasta miinusmerkkisestä arvostuksesta, kunnian ja kasvojen menetyksestä. Pyrimme kiivaasti suojelemaan arvokkuuttamme ja välttämään joutumista huonoon valoon. Vuorovaikutusta tutkineen sosiologi Erving Goffmanin mukaan ihmisten välillä tapahtuu "kasvotyötä. Tämä tarkoittaa, että pyrimme hallitsemaan meistä syntyviä mielikuvia esittämällä kuhunkin tilanteeseen soveltuvat kasvot eli halutun puolen itsestämme.
(s. 106)
Tälle kirjalle annan ⭐⭐⭐⭐½/ 5 tähteä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti